Tyypit jaetaan kolmeen osaan: laatu-, rotu- ja sukupuolityyppiin.
Yleisesti puhutaan tyypistä ja leimoista.
Hevosen tulee olla sopivan tyyppinen sille suunnalle mihin sitä tarjotaan. Tyyppiin lasketaan kuuluvaksi kaikki rakenneseikat ja olemus.
- Juoksijatyyppinen on kevyt ja lihaksikas.. Melko pitkärunkoinen ja pitkäjalkainen. Hevosen tulee näyttää siltä että se oikeasti pääsee lujaa.
- Työhevostyyppi on jykevärakenteinen ja piitkärunkoinen. Voi olla lyhytjalkainen. Hevosen tulee näyttää siltä, että se jaksaa vetää mitä tahansa.
- Ratsutyyppinen on ryhdikäs pitkäjalainen ei kovin pitkärunkoinen. Viisto lapa ja selväpiirteinen säkä helpottaa ratsastajan istumista ja satulan sovittamista. Hevosen tulee näyttää siltä, että voit kuvitella sen selkään ratsastajan ilman ongelmia.
Oriin tulee olla ryhdikäs, lihaksikas ja kaulan ja ylälinjan tulee olla täyteläiset. Tammalla on kevyempi kaula ja "emokatse" Runko on usein pidempi ja takaa leveämpi sekä jalat hieman hennommat kuin oriilla.
Hevosen tulee olla rotunsa näköinen. Monilla roduilla rotumääritelmät ovat tarkat, ravureilla ei niinkään. Rotumääritelmät ovat muotoutuneet usein rodun käyttötarkoituksen mukaan, joten siinäkin kannattaa seurata laatutyyppiä.
Ahalteket ovat varsin sukupuolileimattomia: tammat ja orit/ruunat erottaa lähinnä sukuelinten perusteella.
Ahalteket ovat suhteellisen pitkärunkoisia, kuten muutkin laukka/raviurheiluun jalostetut hevoset: jalat mahtuvat liikkumaan paremmin rungon alla, ja tästä syystä mm. ravurit ovat yleensä varsin pitkärunkoisia.
Ahaltekeillä monet länsimaiset "kauneusvirheet" kuuluvat rotuun: lievä joutsenkaula, sapelijalkaisuus, notkoselkä -mutta korostan sanaa lievä, ylilyöntejä ei tarvitse hyväksyä!
Arabialaisen täysverisen selän kuuluu olla lyhyt, se ei ole virhe vaan johtuu rodun ominaisuudesta omistaa yksi lannenikama sekä kylkiluu vähemmän.
Irlannincobit ovat monipuolisia tupsulaadultaan: joillakin on aivan pienet vuohistupsut, kun taaskin jotkut ovat varsinaisia karvarouskuja.
Islanninhevosia on monen mallisia, ja rakenne riippuu kasvatussuunnasta: on pitkäjalkaisia sporttimalleja luikulla kropalla, lyhytjalkaisia nallekarhuja ja kaikkea siltä väliltä. Pää voi olla hieman kyömy, mutta myös kovera -tässäkään ei tarvitse silti liioittelua hyväksyä.
Hackneylla, saddlebredeilla jne. kaviot jätetään ylipitkiksi askelten korostamiseksi. Kyseisen rodun askellajipainotteisilla edustajilla hitusen pitkät kaviot eivät ole siis virhe.
Karjahevoset, kuten esimerkiksi quarter, ovat lihaksikkaita takapäältään. Ne saattavat näyttää takakorkeilta, mutta asento on kyseisten hevosten perinteinen esitystapa: takapään lihakset korostuu kun hevonen vetää takajalkojaan alleen. Arabit, sadllebredit jne. arvostellaan muitta mutkitta perinteisessä esitysmuodossaan, joten karjahevostenkaan tapaa ei tulisi unohtaa/hylkiä ajatellen sen olevan virhe.
Knabstrubin uuden tyypin edustajien pään profiili on suora, vanhalla tyypillä se on kyömympi.
Koska suomenhevosta on jalostettu eri linjoille, on linjojen edustajissakin eroja: työsuokit ovat usein tukevampia ja "jytkympiä", ravurit pitkärunkoisia jne.
Lisää: Hevosmaailma.net
Kiitokset Latulle!